Tulipa tässä mieleen parin viikon takainen tapahtuma, joka taas pisti epäilemään Nellan aivojen kokoa :-). Olimme kolmistaan lenkillä, Nella, Nero ja minä ja koirathan löysivät tienreunasta kuolleen siilin, tai oikeastaan siinä oli enää kuoret jäljellä. En päästänyt Neroa kovin lähelle kun se olisi kenties yrittänyt heti ottaa sen mukaansa (jee, kiva lelu!), mutta Nellan annoin nuuhkia hetken. Nellallahan on aina jonkun kivan "saaliin" (mikä tahansa kuollut pikkueläin, etana, mato, linnunläjä yms.) löytäessään tapana heittäytyä sen päälle selälleen ja hieroa sitä ihanaa aromia selkäänsä. Yleensä kyllä harhautan Nellaa ja nykäisen sitä puolisen metriä saaliista kauemmaksi, joten se vain luulee hajustavansa itseään hinkatessaan selkäänsä maahan. Jostain syystä en sitten tullut yhtään ajatelleeksi tätä tapaa siilin kohdatessamme, joten arvaahan sen että seuraava havainto minulla olikin Nellan kiljuminen kun piikit pistelivät ikävästi selkää. Onneksi neiti ei nyt ihan täydellä painolla kerinnyt siihen heittäytyä, eli mitään säikähdystä pahempaa ei siitä seurannut. Potkaisin siilin vähän kauemmaksi ettei seuraavan kerran ohi mennessämme olisi sama tilanne edessä ja siitähän Nero sitten innostui (jee, kiva leikki, mamma potkii siiliä). Yritä nyt sitten näiden kanssa tehdä lenkkiä!

Näissä tunnelmissa oikein hyvää juhannusta kaikille!

~Hanibeibi~