Meillä ollaan nyt sitten kipeänä, ollaan oltu koko viikko. Naapurin Lara yski jo hieman viime viikolla, mutta eipä sitten ymmärretty pysyä kaukana kun yskintä oli niin pientä. Maanantaiaamuna Nero sitten aloitti kakomisen, aluksi vain kuivaa yskää, mutta pian mukaan tulivat vaahtoyskökset ja lopulta isot limalammikot. Päivän sitä katseltuamme veimme Neron eläinlääkärille joka laittoi mukaan antibioottia, kipulääkettä ja yskänlääkettä ja kennelyskä-diagnoosin. Samana päivänä Nerolta onneksi suurimmat limalammikot loppuivat ja yskä muuttui taas kuivaksi.

Torstaina aamuyöstä aloitti sitten Nella. Lähinnähän se olikin vain ajan kysymys kuinka pian Nella alkaisi oireilla, tartunta oli kuitenkin varmasti tapahtunut aiemmin, tai viimeistään Neron yskiessä, kun Nella kävi "hoitamassa" Neroa pussailemalla. Nellalla tauti iski ehkä vielä rajumpana, torstaina ei pysynyt juurikaan mikään sisällä juotua vettä ja ruokaa myöden. Limalammikoitakin ilmestyi lattialle paljon enemmän kuin Nerolla. Onneksi oli nyt sitten lääkkeet jo valmiina, niin saatiin lääkitys aloitettua (yskänlääkkeen ja kipulääkkeen osalta) jo heti. Tämä päivä vielä katsotaan tarviiko lähteä lääkäriin antibioottijahtiin, ainakin aamu näyttää jo positiivisemmalta, ruoka pysyy jo sisällä. Molemmat koirat ovat kuitenkin pysyneet ihan pirteinä koko ajan, vaikka kummallakin on hieman lämpöäkin ollut, siksi ei mitään suurta paniikkia olekaan päässyt syntymään. Mutta on se vaan niin kurja katsoa vierestä kun oma rakas haukku kakoo vieressä ja kuulostaa melkein tukehtuvan ja itse et voi tehdä mitään.

~Hanibeibi~

Päivitelläänpäs tännekin taas mitä tässä syksyn mittaan on tapahtunut. Ei sillä että tässä mitään ihmeempiä olisi, mutta jotain pientä kuitenkin. Muutama viime viikonloppu onkin ollut aika haipakkaa, yllättäen liittyen lähinnä koirajuttuihin, eihän meillä muutakaan elämää juuri ole.

Kolme viikonloppua sitten unohdimme koirat kyllä hetkeksi, sillä lähdimme viikonlopuksi Tallinnaan juhlimaan 1-vuotispäiväämme. Laiva lähti jo aikaisin aamulla, joten olimme jo puoliltapäivin Tallinnassa. Kiertelimme vanhaa kaupunkia, etsiydyimme hotellillemme, kiertelimme vähän lisää kaupunkia (lähinnä ostoskeskuksia), seikkailimme paikallisilla busseilla, kävimme eläintarhassa, söimme keskiaikaisessa pihviravintolassa ja kylvimme sviittimme poreammeessa. Takaisinpäin laiva lähti sunnuntaina iltapäivällä. Kauemminkin siellä olisi voinut viipyä, mutta jääkööt sitten ensi kertaan.

Kaksi viikonloppua sitten lähdimme perjantaina iltapäivällä ajelemaan Kiteelle, jossa on naapurin Pirjon suvun mökki. Nella ei lähtenyt mukaan, sillä sinne oli tulossa muitakin huskyihmisiä (ja koiria) ja totesin, etten jaksa vahtia Nellaa koko ajan, se kun ei vieraista koirista juurikaan perusta. Nero lähti matkaan jo aamulla Pirjon ja Laran kanssa, me ihmiset tulimme kun töiltämme ehdimme. Lisäksi ajelimme pienen mutkan Joensuun kautta, missä kävimme Pekka-veljeä katsomassa. Pekan suklaapuotiinkin tuli tutustuttua erittäin syvällisesti. Mökillä sitten kokeilimme valjakossa juoksua erilaisilla kokoonpanoilla, söimme, saunoimme, kävimme Kiteen eläinpuistossa yms. muuta mukavaa yhdessäoloa. Nerokin juoksi tosi hienosti valjakossa, saa nähdä mahtoiko se olla vain aloittelijan tuuria.

Viime viikonloppuna sitten olimme lauantaina patikoimassa Kytäjällä, tällä kertaa koko perhe mukana. Matkassa olivat myös Pirjo ja Lara, sekä Tero tyttärensä ja koiriensa Niilon ja Tahvon kanssa. Patikoimme grillipaikalle, paistoimme makkarat ja keitimme kahvit ja sitten patikoimme takaisin. 5 km reittiin onnistuimme käyttämään noin kolme tuntia.

Sunnuntaina oli sitten Spanieliliiton päänäyttely. Nella ei ollut näyttelemässä, mutta itse menimme katsomaan tuttuja ja ihastelemaan suurta määrää (67 ilmoittautunutta) koikkereita. Olikin tosi mukava nähdä taas vanhoja  tuttuja, varsinkin Nellan Nana-siskoa, jota ei ollutkaan näkynyt ikuisuuksiin. Kari joutui kesken kaiken lähtemään pois, koska Neroa odotti taas valjakkokokeilu, tällä kertaa lentokentällä (Hyvinkään siis). Jälleen kun sopiva kokoonpano löytyi onnistui vedätyskin hienosti. Nerokin oli illalla varsin väsynyt, ei tarvinnut pitkää iltalenkkiä tehdä! :)

~Hanibeibi~

Hau!

Jo se on aika minunkin esittäytyä, kun minun mammani kerta on tänne jaksanut tällaisen bloginpätkän perustaa. En minä kyllä ihan satavarma ole mikä blogi on, elättelen toivoja että se jotain syötävää olisi. Mamma kuitenkin sanoi, että tänne saan välillä kirjoitella jos haluan, joten pistän nyt sitten nelitassujärjestelmäni sauhuamaan.

Kirjoittelen vain ihmetelläkseni viime perjantaita, joka meni loppua kohti varsin ihmeelliseksi. Päivä meni muuten ihan normimerkeissä, ihmiset maleksivat kotona "kesäloman" merkeissä ja me koirat jahtasimme aikamme kuluksi kärpäsiä (epistä kun Nero on niin paljon isompi, se ylettää paljon paljon minua korkeammalle vaikka kuinka venyttäisin ja hyppisin). Sitten ihan yhtäkkiä meidät kiikutettiin autoon ja kas kummaa, yhtäkkiä olimmekin entisessä kotikaupungissani Riihimäellä ja mikä parempaa, entisellä agilitykentälläni! Esteitä ei kyllä näkynyt missään, mutta minäpä tyttö innostuin yhtä kaikki. Siellä me sitten kuitenkin vain istuimme, kunnes yhtäkkiä pusikosta paikalle saapui kovasti minun näköinen kooikerityttö! Tyttö (ihmiset sanoivat sitä Liiaksi) pistikin päälle aika äläkän ja tietysti minä tuollaisille kakaroille näytin että kyllä täältäkin lähtee ääntä. Siinä sitten irvistelimme toisillemme hienotunteisesti ikuisuuden (vaikka kyllä minä taisin olla vähän pelottavampi). Neroakin se Liia tuntui vähän karttavan, sen verran usein vilkahti hammas Neronkin suuntaan.

Meidän emännät siinä sitten höpöttivät ja höpöttivät tosi kauan, Nerokin kyllästyi vain katselemaan ja alkoi kaivella kentälle komeita kuoppia vaikka iskä vähän kielsikin. Jossain vaiheessa tajusin että Liian emännällä olikin taskussansa namia ja sen jälkeen minä sitten roikuinkin siinä taskussa. Erimielisyydet Liiankin kanssa unohtuivat aika äkkiä kun kerjättiin samaa namia ihan kylki kyljessä.

Kun emäntien höpötyksestä (ja isin tuskailusta) ei meinannut tulla loppua päätin minä saada pienimuotoisen hepulin. Mamma päästi minut vähän juoksemaan ja minäpä yllätin kaikki ja kävin haastamassa Neron pieneen painimatsiin. Nero oli onneksi narun päässä niin se ei päässyt minua ihan täysillä taklaamaan, sen takia minulla olikin niin kivaa! Oli siinä kyllä ihmisillä ihmettelemistä, en minä ole koskaan ennen Neron kanssa suostunut painimaan, minä kuitenkin painan sen 7 kiloa ja Nero melkein 30.

Lopulta sitten meidät vietiin taas autoon ja lähdimme kotiin. Vierailun tarkoitus jäi minulle kyllä ihan täysin hämärän peittoon, namejakin tuli harmillisen vähän ja enhän minä nyt minkään kooikerin kanssa leikkimään suostu (mieluummin sitten vaikka Neron). Esteitäkään en päässyt menemään yhtään kun kaikki oli lukkojen takana. No, eipä noista ihmisistä aina oikein ota selkoa, eipä ne tunnu itsekään aina tietävän mitä tekevät. Ihan kivaa minulla kuitenkin sitten loppujen lopuksi oli, kun vähän pääsi hepuloimaan vapaana!

~Nella~

Tulipa tässä mieleen parin viikon takainen tapahtuma, joka taas pisti epäilemään Nellan aivojen kokoa :-). Olimme kolmistaan lenkillä, Nella, Nero ja minä ja koirathan löysivät tienreunasta kuolleen siilin, tai oikeastaan siinä oli enää kuoret jäljellä. En päästänyt Neroa kovin lähelle kun se olisi kenties yrittänyt heti ottaa sen mukaansa (jee, kiva lelu!), mutta Nellan annoin nuuhkia hetken. Nellallahan on aina jonkun kivan "saaliin" (mikä tahansa kuollut pikkueläin, etana, mato, linnunläjä yms.) löytäessään tapana heittäytyä sen päälle selälleen ja hieroa sitä ihanaa aromia selkäänsä. Yleensä kyllä harhautan Nellaa ja nykäisen sitä puolisen metriä saaliista kauemmaksi, joten se vain luulee hajustavansa itseään hinkatessaan selkäänsä maahan. Jostain syystä en sitten tullut yhtään ajatelleeksi tätä tapaa siilin kohdatessamme, joten arvaahan sen että seuraava havainto minulla olikin Nellan kiljuminen kun piikit pistelivät ikävästi selkää. Onneksi neiti ei nyt ihan täydellä painolla kerinnyt siihen heittäytyä, eli mitään säikähdystä pahempaa ei siitä seurannut. Potkaisin siilin vähän kauemmaksi ettei seuraavan kerran ohi mennessämme olisi sama tilanne edessä ja siitähän Nero sitten innostui (jee, kiva leikki, mamma potkii siiliä). Yritä nyt sitten näiden kanssa tehdä lenkkiä!

Näissä tunnelmissa oikein hyvää juhannusta kaikille!

~Hanibeibi~

Tarkkanäköisimmät ovat ehkä huomanneet, että tätä blogia ei ole juuri päivitetty hurjien avajaisbileiden jälkeen. Syytän siitä ihan puhtaasti tuota miesväkeä, jolle on tuottanut suurta tuskaa kertoa itsestänsä muutamalla rivillä. Mutta kirjoitellaan nyt sitten, kun yleisön paine on ollut niin kova. Jos vaikka lähiaikoina saisi kuviakin laiteltua näkyville.

Onpa tässä kerinnyt kaikenlaista tapahtuakin, tosin ei mitään maata mullistavaa. Itse sain vihdoin loputkin tavarani raahattua tänne Hyvinkäälle ja oma kämppä meni vuokralle. Rahantuloa siis ei voi estää. Ei kyllä voi rahanmenoakaan, Hyvinkään kaksio pistettiin ihan uuteen uskoon, kun meikäläisen sisustuksellinen silmä kärsi niin pahasti vanhaa katsellessa. No, oli kai siihen jotain muitakin syitä mutta pääasia että remontti tuli tehtyä, keittiö ja kylppäri menivät täysin uusiksi ja lattia vaihtui loppuunkin asuntoon. Vähän roiskittiin seinille maaliakin keittiöön ja eteiseen. Ehkä joskus kuvia tiedossa, jos tästä joskus oikein tsemppaisi. Sitä odotellessa...

Koirarintamalla on pientä säpinää ollut, Nellahan kävi alkuvuodesta leikattavana ettei tarvisi katsella sitä touhua juoksujen aikana, Nerolla kun olisi voinut olla kestämistä... Eipä Nella siitä juuri miksikään muuttunut, ihan yhtä paljon ärhentelee kuin ennenkin. Tai no ehkä vähän on taas tullut takaisin sitä pentuaikojen leikkisyyttä, vaikka onhan Nellaa koko elämänsä luultu pikkupennuksi kun se aina tietyistä koirista on innostunut niin paljon. Näyttelyt meiltä taisivat kyllä aika pitkälti loppua siihen, viikko sitten kävimme Tuurissa kokeilemassa, tuloksena EH1, ja moitteita aivan liian pehmeästä ja lyhyestä turkista. Pehmeähän se on ollut jo ennen leikkausta, mutta nyt se on todellinen lasten suosikki, "ihanan pehmeä pikkukoira". Ehkä sitten mennään vielä näyttelemään kun veteraaniluokkaan pääsee ilmaiseksi :-)

Samaisessa Tuurin näyttelyssä Nero piti yllä perheen mainetta ja kunniaa pokkaamalla varasertin ja olemalla ERI1 ja PU2. Meidän poika alkaa selvästi miehistyä ainakin ulkoisesti, käytös nyt välillä on mitä on... Vaikka aina välillä pitää kulmakunnan pojille vähän murahdella ja muistutella kuka täällä määrää. Jääpä vaan Nerolta aina mainitsematta että se on ihan Nellan tassun alla... ;-)

Muuten tässä ei nyt mitään kovin kriittistä olekaan tapahtunut, mutta jospa nyt päivitykset toimisivat vähän nopeammin.

~Hanibeibi~